TERVETULOA TUTUSTUMAAN NOKIAN HARMONIKKAKERHON TOIMINTAAN
Toimintamme jatkuu vireänä, kuten on ollut jo lähes neljän vuosikymmenen ajan. Vuosikokouksessaan kerho hyväksyi toimintasuunnitelman, joka "takaa", että kerhon orkesteri näkyy ja kuuluu kuluvanakin toimintakautena.
Tervetuloa kuulemaan ja katsomaan. Tiedossa on monenlaisia musiikkitilaisuuksia. Yksityiskohtaisemmat tiedot esiintymisistämme on luettavissa "Esiintymisiä"- sivultamme, sekä Nokian kaupungin julkaisemista tapahtumaluetteloista.
Kerhon historian kolmannen äänilevyn nauhoitukset on aloitettu ja ensimmäiset kappaleet taltioitu. Levy on tarkoitus julkaista ensivuoden puolella, syystä, että ensivuonna kerhon perustamisesta tulee kuluneeksi 40 vuotta.
Ensivuosi on siis kerholle juhlavuosi. Uuden levyn lisäksi järjestämme jotain pientä juhlintaa vaikkapa konsertin muodossa.

Tässä Nokian kesäteatteri uinuu vielä esityksiä odotellen. Heti hyvän suosion saanut KUMMITEHTAAN KARMEN jo pyörii täysillä. Toivottavasti katsomo täyttyy myös tiistaina, 21.7. kun Harmonikkakerhon ja Työväenteatterin Näyttelijäyhdistys kajauttaa yhdessä yleisön kanssa RANTAKOIVUN ALLA- yhteislauluiltamat käyntiin.
Tilaisuus alkaa klo 18.30, 10e.n lippuja saa myös teatterin portilta.

Harmonikkakerhon orkesterin esiintyminen Ikaalisten Sata-Hämen Soi- tapahtumassa oli jälleen menestys. Puisto ja tanssilava täyttyi innostuneista kuulijoista ja tanssijoista.

Lämmin aurinkoinen sää helli yleisöämme Ikaalisissa.
Nokian Harmonikkakerhon orkesterin iloiseen joukkoon mahtuu uusiakin hanuristeja. Tervetuloa tutustumaan.